Kauniit hautajaiset – osa surutyötä

Lemmikki rakastaa perhettään ehdoitta. Kiintymyksen määrään eivät vaikuta omistajan varallisuus, ikä tai muut ulkoiset ominaisuudet. Eläinystävä on uskollinen omalle ihmiselleen ja huolehtii hänestä omalla tavallaan. Se antaa hienoja kokemuksia, on kaverina harrastuksissa, lohduttaa surun hetkinä.

Lemmikki on usein ensimmäinen, joka tulee
tervehtimään kotiin palaavaa perheenjäsentä.
 Sen ainoa toive on saada rakkailtaan huomiota
ja hyväksyntää.

Ei ole koskaan helppo sanoa
 hyvästejä lemmikilleen, olipa
se kissa, koira, matelija, jyrsijä,
 kala, kani tai lintu. Lemmikin
 kuolema koskettaa niin aikuista
kuin lastakin.

Siriuksen henkilökunta ymmärtää
 lemmikin merkityksen ihmiselle ja
 hoitaa tuhkahautauksen hienotunteisesti
ja lempeästi. Teemme parhaamme, että
viimeisistä hetkistä lemmikkinne kanssa jää kaunis muisto.